mesolangat

MESOLANGAT

Ennen hoitoa keskustellaan terveydentilastasi, hoidon käyttökohteesta, vasta-aiheista, mahdollisista reaktioista ja riskeistä sekä jälkihoito-ohjeista. Iho puudutetaan pintapuudutteella ja puhdistetaan huolellisesti. Mesolangat viedään ihoon neulalla. Käytettävien lankojen valintaan vaikuttaa lähtötilanne sekä haluttu lopputulos. Mitä mesolangat ovat? Ne ovat sulavia, ihon alle asetettavia lankoja. Niiden avulla ihoa voidaan elvyttää ja kiinteyttää. Se on tehokas ja turvallinen esteettinen hoito. Mesolankojen avulla voidaan kohottaa piirteitä ja palauttaa kasvoille nuorekasta kiinteyttä ja napakkuutta. Mesolangat valmistetaan polydioksanonista, jota on käytetty pitkään lääketieteessä haavojen ompelussa. Ne eivät jää ihoon pysyvästi, vaan sulavat pois. Hoidoilla voidaan tehokkaasti ennaltaehkäistä ikääntymismuutoksia sekä häivyttää jo syntyneitä ikääntymismuutoksia. Suositellaan 30-65-vuotiaille. Millaisia tuloksia mesolangoilla saa? Hoidon tulokset ovat pitkäkestoisia, tulosta joutuu odottamaan yleensä noin kahden kuukauden ajan, mutta usein heti hoidon jälkeen näkee tuloksia, esim. kaksoisleuan alueen hoidossa. Mesolangat stimuloivat dermiksen fibroblasteja. Kun fibroblastien toiminta kiihtyy, ihoon alkaa syntyä uutta kollageenia ja elastiinia. Kollageeni kiinteyttää ihoa ja elastiini lisää ihon kimmoisuutta ja ihon palautumiskykyä. Mesolankahoito parantaa myös hoitoalueen lymfa- ja verenkiertoa. Turvotus vähenee, ja iho kirkastuu kun hoidettu alue on parantunut. Hoidon tulokset ja kesto riippuvat käytettyjen lankojen vahvuudesta ja määrästä. Mihin niitä voi laittaa? Sairaanhoitaja & kosmetologi Minna laittaa lankoja leukalinjan alueelle, poskipäihin, nasobiaalijuonteisiin, "tupakkaryppyihin" kaulan ja kaksoisleuan alueelle.

MONOLANGAT 10 KPL

Ennen hoitoa keskustellaan terveydentilastasi, hoidon käyttökohteesta, vasta-aiheista, mahdollisista reaktioista ja riskeistä sekä jälkihoito-ohjeista. Iho puudutetaan pintapuudutteella ja puhdistetaan huolellisesti. Mesolangat viedään ihoon neulalla. Käytettävien lankojen valintaan vaikuttaa lähtötilanne sekä haluttu lopputulos. Monolangat muodostavat hoidettavalle alueelle ”kollageeniverkon”, johon hoidon teho perustuu.

Hinta: 199 €

MONOLANGAT 20 KPL

Ennen hoitoa keskustellaan terveydentilastasi, hoidon käyttökohteesta, vasta-aiheista, mahdollisista reaktioista ja riskeistä sekä jälkihoito-ohjeista. Iho puudutetaan pintapuudutteella ja puhdistetaan huolellisesti. Mesolangat viedään ihoon neulalla. Käytettävien lankojen valintaan vaikuttaa lähtötilanne sekä haluttu lopputulos.

Hinta: 299 €

MONOLANGAT 30 KPL

Hinta: 399 €

MONOLANGAT 40 KPL

Hinta: 499 €

KIERRELANGAT 6 KPL NASOBIAALIJUONTEIDEN HOITO

Kierrelangat lisäävät volyymia. Ne toimivat vähän samaan tapaan kuin täyteaine, mutta kevyemmin ja luonnollisemmin.

Hinta: 137,40 €

KIERRELANGAT 8 KPL NASOBIAALIJUONTEIDEN HOITO

Kierrelangat lisäävät volyymia. Ne toimivat vähän samaan tapaan kuin täyteaine, mutta kevyemmin ja luonnollisemmin.

Hinta: 183,20 €

KIERRELANGAT 10 KPL

Kierrelangat lisäävät volyymia. Ne toimivat vähän samaan tapaan kuin täyteaine, mutta kevyemmin ja luonnollisemmin.

Hinta: 229 €

“KAKSOISLEUAN” ALUEEN HOITO 2 KPL

20 kpl monolankoja. Monolangat muodostavat hoidettavalle alueelle ”kollageeniverkon”, johon hoidon teho perustuu.

Hinta: 299 €

VÄKÄLANGAT ALAKASVOJEN KOHOTUKSEEN

Hoito toteutetaan steriileillä PDO-langoilla, jotka sulavat hoitoa seuraavien kuukausien aikana. Väkä- eli Cog-langoissa on väkäsiä, jotka kiinnittyvät kudokseen. Kun lankoja kiristetään, myös piirteet kohoavat esimerkiksi "hamsteripussit". Väkälangat laitetaan ihon sisään tylppäkärkisen kanyylin avulla.

Hinta 6 kpl: 720 €
Hinta 8 kpl: 960 €

varaa itsellesi maksuton konsultaatio aika tai valitse sinulle sopiva hoito!